Prologi

Osa I

Kirjoitettu 29.12.2016 eräänä synkkänä ja myrskyisenä yönä pöytälaatikkoon

"Matkalla ei-mihinkään 

Tässä on nyt aika pitkään pihistelty kuiva-aineissa. 

Ehkä reilun vuoden ajan jo (En jaksa laskea, masentaa.) olemme yrittäneet lähteä Amerikkaan, Tennesseehen miehen työn perässä. Kaikki vaiheilee, viipyy, venyy ja vanuu ja lopulta muuttuu mauttomaksi kuin vanha purkka. Välillä purkka on myös tullut nielaistua tai sylkäistyä pois - vain jotta pääsisi jauhamaan seuraavaa mautonta möllykkää. 

Kaikenlaisia kummallisia listoja, suunnitelmia, varasuunnitelmia ja epäsuunnitelmia on tehty: vuokrataan asunto nyt - ei vuokratakaan; viedään paksut talvivaatteet varastoon pysyvästi - haetaan sittenkin takaisin; laitetaan shamppanja kylmään (alkaa olla muuten aika pirun kylmää jo) - juodaan sittenkin vaan *itutukseen?; otetaan vapaata töistä - ei otetakaan (ja parhaillaan olen sitten tämän kaiken tuloksena vuosilomallani tammikuussa); aloitetaan uusi määräaikainen työ - ei aloitetakaan (koskee vastavalmistunutta vaimoa) ja niin edelleen. Loputtomasti. 

Älyttömimpiä ovat jo keskinäiseksi vitsiksi muodostuneet "Ei ennen Amerikkaa" -listat: ei vaihdeta autoa, ei katsota uutta asuntoa/huonekaluja/kirjoja tai mitään painavaa/vähemmän painavaa tai kallista/vähemmän kallista; ei osteta uusia säilytysrasioita tai täydennetä kuiva-ainekaappia. Ei ennen Amerikkaa. Odotellaan vaan. Katsotaan yhä uudelleen tyhjeneviä makaronipusseja, ostetaan uusia. Ja odotetaan.

Ja jonkinlainen pään sisäinen "Amerikkaan muutto UKK" -listakin tässä on tullut kerättyä sekä itseään että muita varten: 

1. K: Milloin lähdette? V: En tiedä.

2. K: Eikö sitä tiedä, milloin sinne voi mennä? V: Ei. 

3. K: Onko se taas siirtynyt? V: On. 

4. K: Koska ne viisumit tulee? V: Katso kohta 1. 

5. K: Eikö sinne lähetystöön voi soittaa tai laittaa sähköpostia? V: Voi. Jatkokysymys: Onko siitä ollut apua? V: Ei. 

Kaikenlaista ihminen ehtii ajatella, kun on jonkun kummallisen kafkamaisen koneiston armoilla, johon ei voi itse vaikuttaa mitenkään. Suomalaisena kafkaviranomaisten ja -virastojen kanssa ei juuri joudu tekemisiin, vaan yleensä asioille on syyt, joita voi kysyä ja saada myös perustelun. (No, ehkä yhtä tiettyä valtion virastoa lukuun ottamatta.) Varmaan siksikin mieli tuottaa mitä kummallisimpia foliohattuteorioita, kun viisumeita ei kuulu ja hyvin kategorisesti yhtään mistään ei kerrota yhtään mitään. En tiedä pitäisikö olla huolissaan, että tämänkin kirjoituksen tekeminen tuntui jotenkin kuumottavalta. Entä jos isoveli näkee ja suuttuu? 

Mitä ihmettä mulle tapahtuu? 

No, täältä tähän. Toivottavasti tästä tulee joskus mun Amerikka-blogin prologi. 

Hah." 

_________________________________________________________

Osa II

26.1.2016  

120 päivän odottamisen jälkeen viisumit tulivat. Kävin omani kanssa runebergintortulla.