Luota naamaan

Mulla on teoria: amerikkalainen haluaa luottaa kasvoihin.

Loistava Nick Cave: Feat -näyttely Frist-museossa.

Todiste numero 1: Jos ei naama, niin vähintään ääni

Kaikkialle pitää aina soittaa. Jos haluaa vakuutuksen, lakimiespalveluita, netti- tai puhelinliittymän tai vaikka turistikierroksen, on iloinen yllätys, jos jotain voi joskus hoitaa netissä. Yleensä pitää aina soittaa ja pahimmassa tapauksessa vieläpä asioida puhelinrobotin kanssa: ”I’m sorry, I didn’t understand you.” Huokaus. Ja koitapa ylipäätään asioida vieraalla kielellä puhelimessa! Onnittelut, jos se on sinulle helppoa. Minulle ei ole, ja olenpa saanut pienen puhelinkammonkin siksi aikaiseksi. 

Nick Cave: Feat.

Fun fact: puhelinrobotit ”palvelevat” myös toiseen suuntaan. Puhelimen piristessä tietää 90 %: varmuudella kyseessä olevan ns. ”scam callin” ja useimmissa tapauksissa puhelun tekee vieläpä robotti, joka yrittää napata puheestasi sopivia ”kyllä” ja ”ei” -vastauksia ja käyttää niitä ties mihin väkisinmyynti-/huijaustarkoituksiin. (En koskaan vastaa puhelimeen.)

Erästä anonyymia henkilöä saattoi joskus ehkä ihan hiukan nyppiä tämä soittamiskulttuuri sen verran, että hän saattoi hieman valehdella olevansa huonokuuloinen ja pystyvänsä hoitamaan asian vain meilitse. Hyi häntä. 

Lankapuhelimet ovat täällä yhä hyvissä voimissaan erityisesti työpaikoilla.
Liittymien datapaketit ovat tosi kalliita ja wifit harvassa. (Kuva: Flickr)

Todiste numero 2: Tutunkauppanaamat

Asiat hoituvat suhteilla. Moneen hommaan saattaa aluksi olla olemassa joku sääntö, mutta kappas vaan, jos tunnet luukulla istuvan ”Rogerin”, ”Lisan” tai ”Kathyn”, alkaa homma luistaa mutkattomasti näennäisistä säännöistä huolimatta. Aina on hyödyllistä tuntea tai muka tuntea joku, ja henkilökohtaisuutta asioinnissa myös arvostetaan puolin ja toisin. Nimi pitää kertoa ja sitä tulee kysyä myös.

Kun muutimme tänne, meitä auttanut konsultti kävi taputtelemassa etukäteen selkiä milloin asuntovälittäjien luona, milloin sähköyhtiössä. Taivas tietää, olisimmeko nytkin jossain tympeässä murjussa asumassa, jos hän ei olisi siloitellut tuttavallisuudellaan meille hieman tasaisempaa muuttotietä. 

Finnish Nightmares -Matti naamoineen,
jonka mun suomen opiskelija teki mulle lahjaksi.

Todiste numero 3: Tuotenaamat

Kaikilla tuotteilla vaikuttaa olevan naama. Puuropakkauksessa hymyilee joku Joe, mausteet ovat aina ties kenen sedän taattua laatua, mainoksissa feissit vakuuttelevat aina omakohtaisia hyviä kokemuksiaan ja selviytymistarinoitaan ja niin edelleen. Ehkä irvokkaimmat hymynaamat komeilevat kuitenkin moottoriteiden varsien jättiplakaateissa, joissa kysellään: ”Sattuiko onnettomuus? Soita meille!” (lakimiespalvelu).

Puuronaama.

Asianajajanaama.

Todiste numero 4: Joulunaamat

Pihojen valtaisat jouluvalorakennelmat ovat ihan uskomattomia. Ja niin hienoja! Niitä ihastellessa on mennyt monta iltaa! Mutta ne naamat. Valot vielä ymmärrän ja ne ovat oikeasti tosi upeita, mutta mikä juttu niiden olioiden kanssa oikein on? Mä en kestäisi pihallani himmeänä hohtavaa, ikkunasta tuijottavaa jätti-Rudolfia, joulupukkia, Ressua tai mitään muutakaan hetkeäkään, mutta ehkä vika on vaan mussa.

Pihojen jouluvalot eivät ole vain amerikkalaisten elokuvien juttu vaan todellisuutta.
Ihanaa, ilmaista viihdettä bongailla näitä!

Ja jouluna nashvilleläisellä ihmisnaamalla on tietysti tonttulakki. Tonttulakkia sekä muita jouluaiheisia vaatteita on myös muuten ihan OK pitää osana muuta arkivaatetusta kaupungilla kulkiessa, tämä koskee myös (/lähinnä?) aikuisia.

Nyt siirrynkin rauhoittumaan kohti joulua ugly Christmas sweater -paidassani, jonka ryhmäpaineen alla tietysti hankin. Jouluksi suuntaamme lämpimämpään ilmastoon, kun nyt vihdoin kykenen taas oman naamanikin vilkaisuun ärhäkän mahataudin ja kuumeen kaikottua. Yäks.

Ihanaa, rauhallista joulua kaikille! 

Dickensin Joulutarina luettu ja sen kunniaksi oli saatava tämä.