Otsikossa olevaa asiaa tiedusteli multa varovasti aika moni tuttava ennen lähtöämme. Ja ihan syystä. Mä en ole yksin kotona viihtyvä ihminen, joten alusta lähtien on ollut selvää, että jotain tarttis keksiä. Vaikka Suomessa aikaisina aamuina loskassa töihin raahautuessa tämä tuleva downshiftaus siinteli mielessä kuin aarre tähtilipunvärisen sateenkaaren päässä, aika äkkiä yksin kotona (tai tässä tapauksessa "lahtelaisessa" hostellissa) möllöttely käy ainakin mulle raastavan tylsäksi.
Myös kotivaimojen blogit ja kuulemani kokemukset kertovat sopeutumisesta aika karuakin kieltä: työkeskeiseen ja tasa-arvoiseen Suomeen tottunut nainen voi tuntea olonsa kohtuullisen tyhjäksi, kun yhtäkkiä leivän taloon tuokin vain The Mies, ja oman elämän sisältö on kuitenkin ollut aina ihan jossain muualla kuin kotiaskareissa. Joillekin tämä tietysti istuu paremmin kuin toisille - persoonallisuuskysymys.
No, aivoriihi on tietysti aloitettava googlettamalla: "Things to do in Nashville", "Volunteer in Nashville", "Study in Nashville" jne. olivat mun mielikuvitukselliset tiedonhakuideat. Amerikka on tunnetusti vapaaehtoistyön luvattu maa, joten kaikenlaista silppua ja sälää olisi toki tarjolla aina kirahvien ruokkimisesta lastensairaalan leikkitätihommiin ja ties mihin mystiseen "hands on" -toimintaan, mistä en ymmärtänyt mitään. Opiskelumahdollisuuksiakin on tietysti monenlaisia, yliopisto-opintoja ja työväenopiston puolella esimerkiksi kanankasvatusta ja pyöräilykurssi(?!)
Yksi aktiviteettejani rajaava juttu on rehellisyyden nimissä oma kielitaito: jos vapaaehtoishomman pääidea olisi esimerkiksi luoda turvallinen small talk -kontakti sairaalaan saapuvien perheiden kanssa, en koe kykeneväni siihen. Täällä joka päivä konkretisoituu se, että se vähäinen BBC-englanti, jota jotenkin osaan, on jotakin aivan muuta kuin ihmisten arjessa puhuma kieli, etenkin täällä Yhdysvaltain eteläosissa. Toinen haastava homma on byrokratia, jota olen aivan kurkkua myöten täynnä jo muutenkin: Kuka voi hakea, miten ja minne? Mitkä oppilaitokset ovat avoimia kaikille ja kuuluvatko non-immigrantit kotivaimot näihin "kaikkiin"? Mitä paperihommia ja paljonko pätäkkää kotoa ulos astuminen vaatii?
Mitä mä siis täällä teen? Siinäpä edelleen relevantti kysymys, johon haen vastausta ja joka ehkä alkaa valjeta reilun viikon päästä paremmin, kun muutamme Nashvilleen. Olen aivan varma, että uuden kerrostalomme uima-altaan reunalla maatessa ajatuskin kulkee paremmin. Muutama idea jo toki on, mutta katsotaan, johtavatko ne mihinkään. Harmi että olen allerginen kirahveille.
 |
| Täällä mä dallailen. |
Myös kotivaimojen blogit ja kuulemani kokemukset kertovat sopeutumisesta aika karuakin kieltä: työkeskeiseen ja tasa-arvoiseen Suomeen tottunut nainen voi tuntea olonsa kohtuullisen tyhjäksi, kun yhtäkkiä leivän taloon tuokin vain The Mies, ja oman elämän sisältö on kuitenkin ollut aina ihan jossain muualla kuin kotiaskareissa. Joillekin tämä tietysti istuu paremmin kuin toisille - persoonallisuuskysymys.
 |
| Kotihiiren luksusta: mukana tuotua Milk Oolongia ja superhyviä paikallisia luomuavokadoja. |
No, aivoriihi on tietysti aloitettava googlettamalla: "Things to do in Nashville", "Volunteer in Nashville", "Study in Nashville" jne. olivat mun mielikuvitukselliset tiedonhakuideat. Amerikka on tunnetusti vapaaehtoistyön luvattu maa, joten kaikenlaista silppua ja sälää olisi toki tarjolla aina kirahvien ruokkimisesta lastensairaalan leikkitätihommiin ja ties mihin mystiseen "hands on" -toimintaan, mistä en ymmärtänyt mitään. Opiskelumahdollisuuksiakin on tietysti monenlaisia, yliopisto-opintoja ja työväenopiston puolella esimerkiksi kanankasvatusta ja pyöräilykurssi(?!)
 |
| Motto tälle vuodellekin löytyi. |
Yksi aktiviteettejani rajaava juttu on rehellisyyden nimissä oma kielitaito: jos vapaaehtoishomman pääidea olisi esimerkiksi luoda turvallinen small talk -kontakti sairaalaan saapuvien perheiden kanssa, en koe kykeneväni siihen. Täällä joka päivä konkretisoituu se, että se vähäinen BBC-englanti, jota jotenkin osaan, on jotakin aivan muuta kuin ihmisten arjessa puhuma kieli, etenkin täällä Yhdysvaltain eteläosissa. Toinen haastava homma on byrokratia, jota olen aivan kurkkua myöten täynnä jo muutenkin: Kuka voi hakea, miten ja minne? Mitkä oppilaitokset ovat avoimia kaikille ja kuuluvatko non-immigrantit kotivaimot näihin "kaikkiin"? Mitä paperihommia ja paljonko pätäkkää kotoa ulos astuminen vaatii?
Mitä mä siis täällä teen? Siinäpä edelleen relevantti kysymys, johon haen vastausta ja joka ehkä alkaa valjeta reilun viikon päästä paremmin, kun muutamme Nashvilleen. Olen aivan varma, että uuden kerrostalomme uima-altaan reunalla maatessa ajatuskin kulkee paremmin. Muutama idea jo toki on, mutta katsotaan, johtavatko ne mihinkään. Harmi että olen allerginen kirahveille.
Kommentit
Lähetä kommentti